Sitouta julkaisuilla
Kutsu asiakkaitasi sisällöllä, joka on kiinnostavaa ja sitouttavaa. Se ei ole vain hauskaa, vaan houkuttelee myös useampia tekemään ostoksia luonasi. Se, että Google pitää raikkaasta ja päivitetystä sisällöstä, ei ole mikään salaisuus. On siis enemmän kuin yksi hyvä syy pitää blogia.
Kuka teillä bloggaa?
Blogi voi näyttäytyä eri tavoilla. Usein sitä ei edes kutsuta blogiksi. Verkkolehdet, uutiset, vinkit ja inspiraatio. Kaikki ne ovat etikettejä yhdelle ja samalle asialle. Paikalle, jossa julkaistaan raikasta, merkityksellistä ja arvokasta sisältöä. Käytä tilaisuus hyväksesi ja kutsu asiakkaitasi tällä pienellä ekstralla. Sen avulla asiakkaasi tulevat muistamaan kauppasi ja saavat muistutuksen siitä, että olette olemassa.
Blogin pitäminen vaatii aikaa. Säännöllinen bloggaaminen edellyttää lisäksi, että jollakin yrityksessä on tehtävänään tuottaa blogiin sisältöä. Helppo tapa hyötyä säännöllisesti päivitetyn blogin eduista on antaa jonkun toisen hoitaa se.
Saat uutta sisältöä säännöllisesti
Contentorin kirjoittajilla on monen vuoden bloggaamiskokemus takanaan. Kirjoittajamme tietävät, millaiset tekstit antavat asiakkaillesi lisäarvoa. He tietävät, mikä houkuttelee, sitouttaa ja luo kysyntää. Ja ennen kaikkea he varmistavat, että blogiisi lisätään sisältöä säännöllisesti. Ei hassumpaa, vai mitä?